Kestävämpi tulevaisuus
tekemällä jätteistä ja ongelmista
houkutteleva tuote.
Yrityksestä
Nordic Green Recycling on yhtiö, joka on kotoisin Pohjanmaalta ja tarkemmin Mustasaaresta. Tobias Hästbacka toimii yhtiön toiminnanjohtajana. Ensimmäinen terminaali rakennetaan parasta aikaa, nyt syksyllä 2022 Vassorissa. Nordic Green Recycling luo Pohjoismaissa täysin ainutlaatuisen liiketoimintamallin.
NGRn liikeidea on hyödyntää tuotteita, jotka monesti luokitellaan “jätteiksi tai ongelmiksi”. Oikean käsittelyn ja tehokkaan prosessin avulla näistä syntyy houkutteleva tuote, jolla on yhteiskunnallinen hyöty ja mahdollisimman pieni ympäristövaikutus – sekä myyjälle, että ostajalle. Tästä lähtee vihreä muutos rakennussektorilla ja -teollisuudessa.
Kierrätys ja kiertotalous luovat kestävän tulevaisuuden
Kiertotalous on talousmalli, jossa tuotanto ja käyttö suunnitellaan siten ettei synny jätteitä, vaan materiaali pysyy kierteessä. Kiertotalous ei tarkoita ainoastaan kierrätystä, vaan myös uusia toimintamalleja taloudessa esim. leasingiä, korjausta ja uusiokäyttöä. Jätemäärät kasvavat ja maailmassa tuotamme päivittäin 0,7 kiloa jätteitä per ihminen. Suomessa vastaava luku on 1,4 kiloa. Ennusteen mukaan jätteiden määrää kasvaa 75 prosenttia 2050-vuoteen mennessä. Jätteiden määrä voi vähentyä merkittävästi kiertotalouden ratkaisujen avulla. Suomessa vastaava luku on 1,4 kiloa. Ennusteen mukaan jätteiden määrää kasvaa 75 prosenttia 2050-vuoteen mennessä. Jätteiden määrä voi vähentyä merkittävästi kiertotalouden ratkaisujen avulla.
Suomen kiertotalouden tiekartta 2016-2025 näyttää tien kestävään menestymiseen. Suomella on mahdollisuus luoda kestävän sosiaaliturvan ja menestyä seuraavien 5-10 vuosien aikana hiilineutraalin kiertotalouden avulla. Maailma tarvitsee edeltäjien ratkaisuja ja taloudellista kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen tuhlaukseen.
Vastuu vihreästä muutoksesta on meillä kaikilla ja paikallisen yhteisön tietoisuus koskien ympäristökysymyksiä ja kulutuskäyttäytymistä ei enää riitä – samalla muutoksen pitää tapahtua nopeasti. Tämä on luonut uuden tavan keskustella kestävästä kehityksestä ja sitä voidaan hyödyntää julkisella ja yksityisellä tasolla.
On täysin mahdollista ajaa vihreää liiketoimintaa ja samalla kasvaa nopeasti. Kannattaa kierrättää materiaaleja ja olla ympäristötietoinen. Voidaan samalla edistää kiertotaloutta ja luonnonvarojen kestävää käyttämistä ja työskennellä ennaltaehkäisevästi. Suomessa ja Pohjoismaissa on meneillään kestävyystyötä monella tasolla – myös rakennussektorilla, jossa eri valtiollisilla keinoilla ohjataan kokonaisuutta mm. rakentamisessa ja rakennuksissa, jotka vastaavat noin kolmasosan Suomen kasvihuonepäästöistä. Jotta Suomi saavuttaisi sekä kansalliset, että kansainväliset tavoitteet myös rakennussektorin päästöjä pitää vähentää. Energiakulutuksen valvominen rakennuksen käyttöönottoajalta ei riitä, vaan meidän pitää huomioida koko rakennuksen elinkaaren hiilijalanjälkeä.
Ympäristöministeriön kriteerit koskien vähähiilistä rakentamista sovelletaan ensin julkisella sektorilla. Tavoitteena on rakennuksen kokonaisvaltaisen hiilijalanjäljen valvomisen perustuvan lakisäätöihin viimeistään 2020-luvun puolessa välissä. Rakentamisen ympäristöhallinoiminen suomessa on tähän mennessä perustunut rakennuksen energiatehokkuuteen ja päästöihin, jotka syntyvät rakennuksen käyttämisestä. Vuoden 2018 uusien energiamääräysten seurauksena lähes nollaenergiatalojen rakentamiseen siirtymisen jälkeen marginaalit päästöjen vähentämiseen ovat olleet uudisrakentamisen osalta pienet. Uusien ratkaisujen löytäminen päästöjen vähentämiseksi rakennussektorilla on tarpeen.
Nyt keskitytään alku- ja loppuvaiheeseen rakennuksen elinkaaressa. Tarkemmin tämä tarkoittaa rakennusmateriaalien tuottaminen, rakentaminen, sekä jätteiden ennaltaehkäisemisestä ja rakennusjätteiden kierrättämistä. Nykyisessä rakennuskannassa päästöjen vähentämiselle on tilaa ja potentiaalia mutta korjaukset, jotka parantavat energiatehokkuutta tehdään pääasiassa muiden korjausten yhteydessä.
Terminaali
– Rakennusmateriaalien kierrätysasema
Rakennamme tällä hetkellä ensimmäistä terminaaliamme LPW teollisuusalueella Vassorissa, Mustasaaressa. Ensimmäisessä vaiheessa teemme on noin 1,5 ha kokoisen asfaltti kentän – loput on hiekkakenttää. Vassorin terminaali on meidän ensimmäinen terminaalirakennelma. Terminaali toimii keräyspisteenä ja keskipisteenä kierrätettäville materiaaleille. Materiaalit lajitellaan ja tarvittaessa murskataan ja seulotaan jatkoprosessia varten. Terminaali ei ole mikään päämäärä – päinvastoin. Se on kierrätyksen ja kiertoprosessin välillä yhdistävä keskipiste.
NGR:n tavoitteena on olla päästötön terminaali, mikä mm. tarkoittaa , että paikalla olevat koneet tulevat ajan mukaan olemaan sähkökäyttöisiä. Päästöttömään tuotantoon sisältyy myös terminaalitoimintojen energiahuolto- ja tehokkuus.
Materiaalien kierrätysterminaali
Kierrätysaseman rakentaminen ja kiertotalouden edistäminen hyödyntämällä tehokkaasti jäännösmateriaaleja ja jätteitä Pohjanmaalla. Hankkeen valmistuttua tavoitteena on vähentää ympäristövaikutuksia ja vähentää neitseellisten materiaalien käyttöä.
Ota yhteyttä!
Voit ottaa meihin yhteyttä suoraan alla olevien yhteystietojen kautta tai jättämällä viestin vieressä olevaan lomakkeeseen, niin ollaan pian yhteydessä!
Henkilökunta
Tobias Hästbacka,
Toimitusjohtaja
+358 40 962 3450 tobias.hastbacka@nordicgreenrecycling.fi